Kestopuun käyttö- ja asennusohjeet

Kestopuu NTR A-luokka

Käytetään maa-, vesi- ja betonikosketuksessa olevissa rakenteissa sekä kantavissa ja erityistä turvallisuutta vaativissa rakenteissa. A-luokkaan kyllästetään 48 mm ja sitä paksumpi sahatavara.
A-luokan käyttökohteita ovat esim. terassien, parvekkeiden ja laiturien kantavat rakenteet, portaat, pengerrykset, sillat, aitapylväät ja leikkikenttärakenteet.

Kestopuu, NTR AB-luokka

Käytetään maanpinnan yläpuolisissa, säälle alttiissa rakenteissa. AB-luokkaan kyllästetään alle 48 mm paksu sahatavara. AB-luokan kestopuun käyttökohteita ovat esim. terassien kansilaudoitukset, rimoitukset, piha-aidat, rakennusten ulkoverhoukset, pihakalusteet.

Käytä kestopuuta vain ulkotiloissa. Kestopuuta ei tule asentaa suoraan kosketukseen talousveden, elintarvikkeiden eikä syötävien kasvien kanssa.

Varastointi

Varastoi kestopuu mielellään katoksen alla suojassa sateelta ja auringonvalolta. Huolehdi, että varastoinnin aikana ilma pääsee esteettä kiertämään nipun ympärillä. Älä peitä tuotetta pressulla.

Ennen rakentamista

Käytä vain virheetöntä ja puhdasta kestopuuta. Älä käytä kestopuuta rakenteissa, joissa se joutuu suoraan kosketukseen alumiinin kanssa.

Työstö

Kestopuuta voi työstää tavanomaisilla puuntyöstömenetelmillä. Kaikki katkaisu- ja työstöpinnat tulee käsitellä käyttökohteeseen soveltuvalla siveltävällä puunsuoja-aineella. Käytä puuta työstettäessä hengityssuojainta ja suojakäsineitä.

Asennus

Asenna kestopuuterassilaudat aina sydänpuu ylöspäin. Mikäli terassilaudassa on urat, ne tulisi asentaa ylöspäin. Sopiva lautojen asennusväli on 1-3mm: kuivuessaan laudat kutistuvat ja välit kasvavat.

Kiinnitys

Kaikissa kantavissa rakenteissa ja henkilöturvallisuuden kannalta tärkeissä rakenteissa tulee käyttää ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kiinnikkeitä, ruuveja ja nauloja. Muissa rakenteissa voidaan käyttää myös kuumasinkittyjä kiinnikkeitä, mikäli kiinnikkeiden sinkkikerroksen vahvuus on vähintään 90 mikrometriä. Tällöin on kuitenkin huomioitava, että kuumasinkittyjen kiinnikkeiden kestoikä saattaa olla lyhyempi kuin kestopuun kestoikä.

Yhdessä käytettävien kiinnikkeiden tulee olla keskenään samaa materiaalia. Sinkityt ja ruostumattomat tuotteet eivät saa joutua kosketuksiin toistensa kanssa.

Huolto

Kestopuu harmaantuu auringon ultraviolettisäteiden vaikutuksesta. Terassipinnoissa käytettävä kestopuu on suositeltavaa pintakäsitellä vuoden kuluessa asentamisesta. Pintakäsittely lisää puun kestoikää, vähentää puun halkeilua ja helpottaa puupinnan puhtaanapitoa. Pintakäsiteltävän puun tulee olla riittävän kuivaa u<18%.

Kestopuu voidaan pintakäsitellä ulkotiloihin tarkoitetuilla maaleilla, peittävillä tai kuultavilla puunsuoja-aineilla tai puuöljyllä. Sävytetyt puunsuoja-aineet ja puuöljyt estävät tehokkaimmin puuta harmaantumasta. Pintakäsittelyssä tulee noudattaa ainevalmistajien ohjeita.

Säästä rahaa, aikaa ja ympäristöä

Kestopuu on pitkäikäinen materiaali. Se kannattaa hyödyntää elinkaarensa loppuun ennen kuin ryhtyy rakentamaan uutta. Ehjää terassirunkoa ei kannata purkaa. Runko saattaa olla vielä hyvässä kunnossa vaikka kansilaudat olisivat jo huonokuntoiset.

Tarkasta rungon kiinnikkeiden kunto ja lisää tarvittaessa tukilankkuja kannen alle. Kohenna perustuksia mikäli ne ovat painuneet tai harvassa. Kiinnitä uudet kansilaudat - ja nauti uudesta terassistasi!

Katso mallisuoritus videolta!