Sykähdyttävimmät pihatrendit 2023

ke huhtik. 19 08:00:00 2023

Sykähdyttävimmät pihatrendit 2023

Millaisista ilmiöistä on kesä 2023 tehty? Ennustamme tulevaan kesään kuuluvan ainakin juhlia, terassikokkailua ja hyötypuutarhan hoitoa.

Tuhansien juhlien kesä

Pandemiavuosien vesittämät juhlat ja peruuttamat kokoontumiset järjestetään tänä kesänä. Tuleva kesä on omistettu yhdessäololle ja ystävien, tuttujen tapaamiselle. Juhlia järjestetään runsaasti kotioloissa. Pihan neliöt otetaan käyttöön ja terassialueet huolletaan juhlakuntoon ennen vapun käynnistämää juhlaputkea. Terassin pesu ja pintakäsittely raikastavat terassin ilmeen hetkessä. Terassin huolto varmistaa että terassi vanhenee kauniisti ja pysyy miellyttävänä käyttää.


Itse tekeminen, nikkarointi

Pihalla puuhastelu tuo monille iloa ja mielihyvää. Omin kätösin aikaansaadut nikkaroinnit ovat monille myös ylpeyden aihe. Itse tekeminen on myös mainio tapa säästää kustannuksissa. Terassiprojektissa voi säästää helposti jopa puolet kustannuksista kun tarttuu itse vasaraan.

Pandemiavuosien aikana hankitut työkalut ja uudet taidot innostavat uusiin projekteihin. Terasseja täydennetään nyt lisäosin ja tyyliltään yhteensopivin rakentein. Ne luovat pihasta kauniin kokonaisuuden. Säilytyslaatikot, aidat ja yksinkertaiset pihakalusteet syntyvät edullisin kustannuksin haluttujen mittojen mukaisina. Suosittuja rakennusprojekteja ovat luultavasti myös energiakriisin myötä tulisijoijen käytöstä innostuneiden suomalaisten polttopuukatokset.

Ruskeat terassilaudat pysyttelevät sinnikkäästi suomalaisten suosikkina. Harmaan terassilaudoitusten kasvava suosio jatkuu. Leveämpien terassilautojen kysyntä on jatkanut viime vuodet tasaista kasvuaan. Suomen suosituin terassilauta on 120mm leveä ruskeansävyinen kestopuu. 120mm leveä terassilauta on monikäyttöinen ja kaunis materiaali. Ajattoman ja yksinkertaisen estetiikkansa puolesta se toimii kauniisti sekä perinteisissä että moderneissa terasseissa.

Ulkona kokkaaminen

Pitsauuni-innostus ja kaikenlainen terassiherkuttelu ovat vieneet suomalaisten sydämen. Kesäkeittiössä puuhastellaan ahkerasti tänäkin kesänä. Itse kasvatetut yrteillä ryyditetyt, muodikkaat alkoholittomat mocktailit helpottavat janoisen oloa paahteessa. Grilliin asetellaan yhä useammin punaisen lihan sijasta siipikarjaa, meheviä kasviksia ja lihankorvikkeita.

Pergola-katoksia rakennetaan suurille terasseille tuomaan välttämätöntä auringonsuojaa ja suojaamaan uteliailta katseita. Pergola on takuuvarma katseenkiinnittäjä ja se tuo tasaiselle pihalle ajankohtaista kiinnostavuutta. Pergolan suojissa viihdytään ihanimmat kesäillat ja vietetään kiireetöntä aikaa tärkeimpien ihmisten seurassa.
 


Vastuullista, luonnollista, vaivattoman tyylikästä

Kotimaisuus, aidot ja vastuulliset materiaalit puhuttelevat pihamateriaaleissa ja tekstiileissä. Muovien ja kertakäyttöisten viritysten aika on ohi. Läheltä saatavat materiaalit ja paikalliset tuotteet kiinnostavat. Vastuullisuus näkyy myös pihahankinnoissa. Kierrättäminen, korjaaminen ja uusiokäyttö lisääntyvät, onpa sitten kyse kasvatusmullasta tai terassilaudoista.

Luonnollisuus ja pakottamattomat orgaaniset muodot puutarhassa tuovat boheemia rentoutta pihoille. Pörriäisiä ja pölyttäjiä huokutellaan ruukkupuutarhojen ja runsaiden, monilajisten pihojen keinoin. Helppohoitoisuus on tärkeää. Koristeheinät ja luonnonmateriaalit, kuten hiekka, kivet, sammalet tuovat pihoille maanläheistä kauneutta.

Puutarhailu

Hyötykasvien ja omien leikkokukkien kasvatus on vahvassa nosteessa. Kukkalaatikot ja kasvatuslaatikot syntyvät itse tehden helposti edullisista tarvikkeista. Värikkäät kukat innostavat ja vanhojen, perinteisten kasvien arvostus lisääntyy. Puutarhassa koetaan uuden oppimisen ja onnistumisen iloa.

Omasta kasvimaasta saatu terveellinen lähiruoka on ylpeyden aihe. Sosiaalisen median ryhmät, puutarhayhdistykset ja vinkkien jakopalstat auttavat keltanokan alkuun koukuttavassa viljelyharrastuksessa. Ehkä kesän lopussa sinullakin on lavakaulus tai pari?

< Takaisin