Hakulan Puu Oy on vuoden 2022 kestopuu-jälleenmyyjä

ke helmik. 01 12:00:00 2023


Hakulan Puu Oy palkittiin vuoden parhaana jälleenmyyjänä


Palkinnon taustaa

Painekyllästetty kestopuu on käytetyin pihanrakennusmateriaali Suomessa. Terassit, laiturit ja muut piharakenteet rakennetaan painekyllästetystä puusta sen hyvän säänkestävyyden vuoksi. Kestopuun jälleenmyyjiä on noin kolmisen sataa ympäri Suomen. Vuosittain palkitsemme yhden kestopuu-jälleenmyyjän, jonka toiminta on ollut monella tapaa ansiokasta ja esimerkillistä. Palkinto on jaettu yhdeksän kertaa.

Jälleenmyyjä on tärkeässä roolissa, kun pihaa uudistetaan. Kaikilla ei ole aikaisempaa kokemusta rakentamisesta eikä riittävästi tietoa eri materiaaleista ja niiden ominaisuuksista. Hyvä jälleenmyyjä toimii asiakkaan eduksi, kulkee rinnalla ja auttaa viemään pihaprojektin maaliin onnistuneesti. Osaavalta myyjältä saa vinkit, missä kohdassa projektia voi säästää ja toisaalta minkä suhteen ei kannata pihistää. Palkitsemme jälleenmyyjiä, joiden tuoteosaaminen on erinomaista ja joiden toiminta on vastuullista ja pitkäjänteistä.

Hakulan Puu Oy:ssä asiakas ei jää ilman palvelua

Vuoden 2022 parhaana Kestopuu-myyntipisteenä palkittiin Hakulan Puu Oy Liedosta. Liikettä luotsaa mainio Henry Kontto. Hakulan Puu Oy välittää asiakkailleen vuosittain merkittävän määrän kestopuuta ulkomyymälästään.

Konton kestopuun myyntitiimi koostuu pitkän linjan ammattilaisista. Kuulemamme mukaan terassitarvikkeita tai nikkarointivinkkejä kaipaava ei lähde ”Hakulasta” neuvottomana kotiin. Puuosaaminen, henkilökohtainen asiakaspalvelu ja tinkimätön suhtautuminen laatuun näkyvät asiakkaiden luottamuksena. Asiakkaat palaavat monesti liikkeeseen vuosien päästä kysymään neuvoa rakenteiden uudistamiseen tai huoltoon liittyvissä asioissa.

Vastuullisuutta ja näkemyksellisyyttä

Hakulan Puu Oy on laajalti tunnettu erinomaisesta valikoimastaan kotimaisia PEFC-sertifioituja kestopuutuotteita. Myymälästä löytyy materiaaleja perusterasseihin, mutta myös pitkiä mittoja ja järeitä tuotteita esimerkiksi vaativaan merirakentamiseen. Liikkeeseen tullaan kauempaakin. Asiakkaiden tiedossa on, että varastohyllystä löytyy harvinaisempiakin tuotteita, ilman viikkokausien odottelua. Tämä alkaa nykypäivänä olla harvinaista.

Palkintoraati kiittelee Hakulan Puu Oy:tä myös omistautuneisuudesta, rohkeudesta ja näkemyksellisyydestä sekä toivottaa yritykselle menestystä myös jatkossa!

Pihat viimeistellään kuntoon ennen kesän juhlia

Koronavuosina kestopuukauppa on käynyt vauhdikkaasti. Vuonna 2022 kyllästetyn puun myynti tasaantui odotetusti, kun ihmiset pääsivät pitkästä aikaa matkustamaan ja muihin rientoihin.

Vuoden 2023 alku näyttää terassin rakentajan kannalta mukavalta. Puutavaran hinta on globaalin nikkarointibuumin ja saatavuusongelmien jäljiltä palautunut jälleen houkuttelevalle tasolle. Tuleva kevät onkin täydellinen hetki viimeistellä pihaprojekteja, nimittäin tulevana kesänä kyläillään ja juhlitaan monen kotona värjötellyn vuoden jälkeen. Rakennetuille terassialueille tarvitaan ehkä katosta tuomaan auringonsuojaa tai kukkalaatikkoa ryhdistämään kokonaisuutta?

Etsi ideoita kevääseen blogistamme!
Tutustu Kestopuun rakennusoppaisiin!
Katso uudet inspiroivat videomme Tee-itse-pergola ja Tee-itse-kukkalaatikko!
 

< Takaisin